Tuesday, March 25, 2008

OO LAS PALMAS, OO LAS PALMAS!!!



Noniin, nyt on Playa Del Ingles, tuo joka teinin bileparatiisikin nähty. Hyvä oli reissu, mutta samalla rahalla olisi lomaillut kaksi viikkoa Pattayalla! Kerronpa teille rakkaat lukijani normi lomapäivästä Plaikkarissa:

Herääminen uuteen päivään tapahtui yleensä 10-11 välillä. Siitä sitten suihkun ja hampaanpesun kautta Brittiläiselle aamiaiselle. Samalla tuli katseltua lentomäkeä tv:stä. Sitten kämpille puhaltelemaan hetkeksi, jonka jälkeen lainelauta kainaloon ja biitsille. Matkalta mukaan vesipullo ja pari jääkylmää Bacardi Breezeriä. Jokunen tunti rannalla makaillen ja välillä jättiaalloilla ratsastaen. Sitten ropan alkaessa punottaa rantabulevardille huikopalalle ja ehkäpä kylmälle oluelle. Hyvä ruoka, parempi mieli ja kämpille, ehkä altaalla vielä vähän sania skiniin? Mahdolliset päikkärit, riippuen edellis yön kotiintuloajasta ja kunnosta? Tanden Peten kaijuttimista Pentti holappaa ja Juovuksissa lieksassa, jonka jälkeen mihinkäs muualle kuin syömään. Läheinen Suomalaisravintola osoittautui melko toimivaksi. Myös viereinen helevetin kallis pizzeria saattoi osua. Samalla reissulla kaupasta janojuomaa ja kämpille. Muutama erä tikkipokkaa, jotka Jasso vie 10-0. Suihkendaaliin ja farmaria jalakaan. Enteilevä tunnelma; josko tänään vihdoin löydettisiin joku siedettävä baari? JA vitut. Ytimessä bablo repii hihasta teinihelevettiin jossa saa kolme juomaa yhden hinnalla ja leiman vielä pahempaan teinihelvettiin. Istutaan pöydässä joka on niin tahmea ettei siihen voi nojata. Kaijutin soittaa psykedeelistä reiviä suoraan korvaan niin, ettei voi puhua eikä kuunnella. Manoliitot vievät skandinaavityttöjä kuin litran mittaa tanssilattialla. Tytöt ovat arviolta 7 promillen humalassa ja manoliitolla silmä palaa... Kun kuperkeikkaöljyt on kumottu, horjutaan tärykalvot riekaleina pihalle, jossa 30 metriä pitkällä muurilla istuu about 20 vaaleata humalaista tyttöä. Joka välissä istuu tumma sliipattu paikallinen Poulos rintakarvat ylevästi esillä, ikuista rakkautta tytön korvaan etelä-Eurooppalaisella aksentilla kuiskuttaen. Oksentaisin jos pystyisin. Matka kebabille kestää 8 sekuntia, jona aikana meitä revitään eri suuntiin hihasta "come to my bar, very good party, free drinks, free stamps to the hell, go and se first, COME ON!" Kanakebab toimii. Kyytipoikana kylmä Bacardi Breezeri turbopillillä imutettuna. Kotimatkalla tarjotaan suihinottoa porttikongissa kympillä, vittu kun kiinnostaa. Homoystävälliselle alueelle (jossa hotellimme sijaitsee ;) saapuessamme, tarjolla on myös hulppean näköistä transua, ei jostain syystä kiinnosta. Karkuun pääse ainoastaan juoksemalla. Matkalla porukkaa kävelee vain vastaan, koska kaikki ova menossa teinihelvettiin "bilettämään". Kello on vasta 03.30 mutta minä olen nähnyt kaiken ja valmis lohduttavaan uneen. Unessa tyynyt hyökkäävät kimppuuni ja peitto on petoja pullollaan. Olen nojannut teinihelvetin pöytään, joten käteni liimaantuu lakanaan kiinni enkä pääse karkuun.

Sunnuntaina oltiin Nyksän keikalla Berry´s bar:issa. Nyksällä oli vähän sokkendaali irronnut kolme viikkoa sitten, mutta urheasti mies kiipesi lavalle ja veti huiman shown. Tupa oli täynnä ja tunnelma katossa. Nyksä on kova jätkä. Ei päästä miestä tapaamaan, koska Matilla vähän väsyttää. Onneksi nähdään Frederik livenä ja pääsetään mennä seuraavana iltana katsomaan pystyykö Reetu haastamaan Masan, joka ilmoittautui suomen uudeksi päävalmentajaksi viiden vuoden kuluttua. Alkaa kuulemma tärähtelemään kun Matti pääse puikkoihin? Frederikin keikka oli yksi iskelmähistorian huonoimmista. Poistumme kahden biisin jälkeen, tupa on tyhjä. Löydämme Kossun äijien opastuksella Saloon happy barin. Suomalais-Italialainen rokkibaari on sitä mitä olemme etsineet koko viikon. Harmi että se löytyy vasta nyt. Oppaiden bileet ovat hurjat, mutta olo on hieman ulkopuolinen. Eikun kebabille ja nukkumaan. Viimeisenä päivänä ilmoittauduimme partyboatille koko päiväksi. "all include" reissua mainostettin näyttävästi: "3 kerroksen laiva, 150 hengen bileet, kolme ateriaa, ilmainen baari, matkalla delffiineitä ja valaita sekä ruotsalainen tyttöjalkapallojoukkue" Huh huh, mitä mitä! Todellisuus: 2 kerroksinen laiva, 40 henkeä, yksi sämpylä, ei jalkapallojoukkuetta, delfiinejä eikä valaita sen koommin. Pari vesiskootteria näin kylläkin. Retki oli silti onnistunut ja mielestäni 40€:n väärti. Tosin perverssin seremoniamestarin pitämät kisailut laivalla olivat naisia halventavia, onneksi ei tarvinnut osallistua, hyi! Illalla saloon bar:iin pelaamaan bilistä ja kuuntelemaan kotiteollisuutta, toimii!

Reissu oli siis rauhallinen ja leppoisa. Tuli syötyä ja nukuttuakin, eikä ympäripyöreitä juuri harrastettu. Syynä tähän voi osaltaan olla neljän päivän jälkeen ilmenneet kiputilat erinäisissä sisäelimissä. Vanhuus ei tule yksin...

Nyt on muutama päivä palauteltu ja jopa vähän urheiltukin! Ei muuta kun kamat kassiin ja aamulla kohti Rolloa ja Rukaa. SM-kisat ampuvat silmille, ei mahda mitään. Lyön kädet kyynärpäitä myöten ristiin ja toivon, että nipukat pysyvät kiinni vielä tämän reissun. SItten alkaa olla homma taputeltu. Ensiviikko onkin sitten minarikupin täyteinen, APUA! MISTÄ TÄÄLTÄ PÄÄSEE POOOIS?

No comments: